top of page
  • 19.9.2021
  • 1 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 21.11.2021






Viimeiset kolme päivää ollaan reissattu Japanissa - Tokiossa, Kiotossa ja nyt tällä hetkellä ollaan Osakassa. Meillä on junaliput viikoksi, joten aiotaan reissata pitkin Japania ja sitten lopuksi vietämme vielä aikaa Tokion päässä ennen kotiinpaluuta.


Näin parin päivän kokemuksella Japani on vaikuttanut todella mielenkiintoiselta maalta, mutta on täällä kyllä noin kuukauden hellejakson jälkeen melko kylmä! Heti tänne tullessa suunnattiin takkikaupoille ja samalla tuli shoppailtua muitakin juttuja, ostosmahdollisuudet näyttäisi olevan täällä melko huikeat! Shoppailun lisäksi ollaan bongailtu japanilaista arkkitehtuuria, geishoja, käyty syömässä japanilaisessa ravintolassa ja saatu tilata ruokaa ilman että tietää yhtään mitä tilaa (söin myös ensimmäistä kertaa elämässäni puikoilla!) ja löydettiin myös yksi kukkiva kirsikkapuu!


Täällä kuvaillaan nyt pelkällä puhelimella, koska kamera pääsee huoltoon luultavasti vasta Suomen päässä. Puhelimella kuvailu tuntuu vaan jotenkin todella kömpelöltä, eikä kuvia tule napsittua ihan samalla tahdilla kuin mitä kameralla tulisi, mutta jotain matskua yritän kuitenkin saada aikaiseksi tänne!

 
 
  • 19.9.2021
  • 3 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 21.11.2021



Helou jälleen uudesta maasta, tällä kertaa kirjoittelen Tokiosta! Ennen Japanijuttuihin hyppäämistä ajattelin toteuttaa hiukan erilaisen matkapostauksen, nimittäin kirjotella hiukan niitä ei niin ihania hetkiä matkalta ja samalla julkaista myös muutaman epäonnistuneen otoksen! Matkailu näyttää aina kaikkien kuvista niin ihanalta ja mahtavalta, mitä se tietysti suurimmaksi osaksi onkin (ainakin meidän reissu on ollut!) mutta tietysti matkaan kuuluu myös toisen kanssa kinastelua, vesisateita, sairastumista ja ei niin hehkeänä matkustamista, jota ei yleensä siellä somen puolella tuoda niin helposti julki!


Meitsi halusi välttämättä palmupuussa istuskelu kuvan ja hyvä kun meinasin edes päästä koko puuhun, toi kiipeäminen ei ollutkaan niin helppoa enkä sitten uskaltanut edes mennä kovin pitkälle.. :D Harri taas ammatti apinana kiipeili tuonne palmunoksiin makoilemaan.


Ollaan yllättävän hyvin jaksettu toistemme seuraa yli kuukauden ajan lähes 24/7, mutta meidän yleisimmät kinasteluaiheet on kun H välillä saa tarpeekseen kuvaamishommista (etenkin jos haluan kuvia kun ollaan jossain syömässä :D) ja H meinasi myös hiukan ärsyyntyä mun kartturitaidot ei ole ehkä mitkään parhaimmat, koska menen lähes joka kerta sekaisin vasemmassa ja oikeassa.. Mä ehkä sitten kiukkuilen nälkäkiukuissani, ruokapaikkojen valitseminen ei ole meille kummallekaan mitenkään helppo juttu!


Ausseissa meidän reissuun kuului neljä päivää täyttä kaatosadetta. Josta nukuttiin kaksi yötä autossa ja sitten päätettiin lopettaa reppureissaaminen ja mennä motelliin nukkumaan.


Sydneyhyn tullessa meidän matkalaukku painoi 24 kiloa ja siinä vaiheessa matkalaukkumme renkaat päättivät kulua puhki. Meidän hotellille oli vielä joku 2km matka metroasemalta, hellettä oli +30 astetta ja matkalla tietty sattui olemaan muutamat portaatkin. Naamani ei ole koskaan helottanut niin punaisena, kuin sillon kun pääsin hotellille ja olin repinyt tuota matkalaukkua väkisin perässäni :D Heti tämän jälkeen päätettiin hylätä vanha laukku ja hakea suosiolla uusi!


Apinakuvat oli meille molemmille ihan must - mutta niillä oli myös kääntöpuolensa :D Multa lähti ainakin korvakorut ja aurinkolasit oli myös lähdössä kovaa vauhtia! Nää oli ihan ammattivarkaita, kun ne sai käsiinsä myös Harrin lompsan, onneksi se saatiin kuitenkin takaisin vaikka apina sai ihan pienoisen raivokohtauksen kun ei saanutkaan pitää luottokortteja itsellään!


Tultiin Balille klo 12 yöllä ja meidän hotellille oli 30 minuutin ajomatka. Olin lukenut jo valmiiksi, että Balilla oikeiden taksien saaminen ei ole mitenkään iisi juttu. Pyörimme sitten lentokentän edessä hetken aikaa, perässämme tietysti juoksi ainakin 10 ei virallista taksikuskia tarjoamassa kyytiä. Kysyin yhdeltä kuskilta hinnan ja päätin sitten että otetaan nyt joku taksi vaan ja lähdettiin kuskin autolle. Autossa ei ollut minkäänlaista taksimerkkiä, ei mittaria eikä mitään. Ainoa mitä oltiin nähty, oli taksikuskilla ollut läpyskä, joka tietysti sekin oli feikki. Ajoimme sitten reilu 30 minuuttia säkkipimeässä Balissa, tuskanhiki päässä pääsemmekö koskaan perille vai viedäänkö meidät johonkin nylettäväksi, mutta onneksemme pääsimme hotellille, mutta taksikuski kyni kyllä sievoisen summan tuosta matkasta, silloin ajattelin vaan että pääasia että pääsen hengissä ulos taksista ja hotelliin nukkumaan :D Tämän keissin jälkeen ei menty juurikaan muilla kuin niillä ainoilla ja oikeilla Blue Bird takseilla!



Mun eka surffauskokeilu, se näytti juurikin tältä. Mutta onneksi vain ensimmäiset hetket, en nimittäin meinannut päästä tuon laudan kanssa edes mereen, kun aallot löi niin kovaa :D Pyörin ihan hetken tuossa rantahietikossa meriveden seassa ja onnistuin kolhaisemaan jalkani laudan peräsimeen..


Tuolla Balin rannalla ollessa näkyi oikeasti kaikenmaailman kauppiaita. Yksi nainen tuli kuitenkin kauppaamaan lettien tekoa ja olin sitten heti että no miksei, olis kiva saada letit! Samantien kun lupauduin ottamaan letit päähäni, niin ympärilläni oli neljä indonesialaisnaista, yksi hieroi jalkojani, yksi lakkasi varpaankynttä ja yksi teki rannekorua. Oli ihan pieni työ saada kaikki pois ympäriltä, kaikki olisi tietysti halunnut tyhjentää lompakkoni täysin tyhjäksi :D


Balilla sattui ja tapahtui - viimeiset kolme päivää sain maata sängynpohjalla kun sain ilmeisesti riesakseni auringonpistoksen sekä ruokamyrkytyksen..


 
 
  • 19.9.2021
  • 1 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 21.11.2021







Pakko palata Balin kuviin (jälleen) mutta nää apinat oli aika hauskoja kavereita, oltais voitu ottaa ainakin yksi meille kotiin mukaan! Mutta kuten viime postauksessa kirjoitinkin, niin ammattivarkaitahan nää oli ja omaisuus lähti kyllä mukana samantien. Vanhemmat apinat saattoi myös olla aika äkäisiä, mutta nää nuoremmat versiot oli ihan hauskoja kun ne saattoi hypätä yhtäkkiä olkapäälle hengailemaan.

Tuolla Monkey Forestissa olisi voinut viettää vaikka koko päivän kuvailemassa näitä apinoita ja kieltämättä omalla muistikortilla oli melkoinen läjä erilaisia apinakuvia!

 
 
bottom of page