top of page
  • 20.11.2021
  • 1 min käytetty lukemiseen


Vaikka olin alkuun hiukan skeptinen varatessani ensimmäistä kertaa Airbnb asuntoja, niin jokainen meidän kolmesta asunnosta yllätti kyllä positiivisesti! Meidän parhaimmat yöpymispaikat oli ehdottomasti varattu Airbnb:n kautta ja tulen kyllä käyttämään tätä myös jatkossakin.


Osan asunnoista olin varannut etukäteen, kuten Havajin ja Japanin asunnot, mutta Balilla päätettiin ottaa lennosta viikonlopuksi ihan oma talo. Tätä hiukan jännitin etukäteen, onkohan se talo oikeasti olemassa, onkohan siellä turvallista olla jne. Onneksi tässäkin murehdin aivan turhaan ja tämä talo oli juuri sellainen mitä luvattiin! Tästä tietysti joutui pulittamaan hiukan enemmän kuin vaikka hotellihuoneesta, mutta tykkäsin kyllä kovasti kun sai olla koko viikonlopun ihan kuin "omalla kämpällä". Tietysti jos meitä olisi ollut matkassa vaikka neljä ihmistä, niin tässäkään yöpyminen ei olisi maksanut juuri mitään per henkilöä kohti! Talo oli mukavan rauhallisella alueella ja skootterin sai vuokrattua todella edullisesti suoraan vuokranantajalta!





Talo oli vähän kuin iso kolmio, eli sisälti kaksi makuuhuonetta, kylpyhuoneen, olohuoneen ja keittiön. Omalla pienellä pihalla oli vielä terassi ja kiva uima-allas, jossa pystyi huoletta käymään iltauinnilla. Täällä kävi myös kaikenlisäksi joka päivä siivooja, mikä ei tullut vastaan muissa asunnoissa! Ainoa miinus oli, että asunnossa ei ollut mikroa (Balilla kyllä joutuu muutenkin syömään pääasiassa ulkona) eikä pyykinpesukonetta, joten käytimme vaatteemme pesulassa.


Suosittelen kuitenkin ehdottomasti tämän talon vuokraamista, mikäli olet suuntaamassa Balille ja Cangguun/Kutan suunnalle! Kutan keskustaan oli jonkin verran matkaa, mutta skootterilla pääsi yllättävän hyvin kulkemaan (kunhan uskaltaa lähteä Balin hulluun liikenteeseen :D) Lähimmälle rannalle oli kuitenkin matkaa vain joku 2 kilometriä.





 
 
  • 19.9.2021
  • 1 min käytetty lukemiseen



1 tuhoutunut matkalaukku ja 1 rikkoutunut reppu reissun aikana


Ostettiin 2 uutta matkalaukkua tilalle..


2 kertaa villi kenguruiden näkemistä


1 apinan purema ja 1 apinoiden yrittämä lompakkovarkaus


1 kova ukkoskuuro, ehkä 7 sateista päivää koko reissun aikana


Noin 3300 ajettua kilometriä Australiassa




1 sairastuminen reissulla


2 nähtyä vesiputousta ja sademetsää

300 dollaria voitettuna Vegasin kasinolta


1 raipan huitasu stripparilta Vegasin kadulla :D


1 pelottava taksimatka keskellä yötä

1 rikkoutunut puhelimenäyttö, olin ehkä turhan innoissani menossa Disneylandiin..


2 kertaa salilla käymistä, 1 ehkä hiukan haastava joogatunti ja useat treenit rannalla tai allasalueella.

11 miljoonaa käteistä Balilla




3 vuokra-autoa, 1 vuokra skootteri. Näiden lisäksi liikuimme myös useilla busseilla, ratikoilla, junilla, metroilla, takseilla, purjeveneellä ja lautoilla.


3 Airbnb asuntoa, 11 hotellia, 2 motellia reissun aikana

6 yötä nukuttuna autossa

1 suihkukerta parkkihallissa, 1 suihkukerta camping alueella jossa oli ainakin 1000 erilaista ötökkää kaverina suihkukopissa.


2 lentokone ateriaa


Liian monta mäkkiateriaa kahden kuukauden aikana




1 kerta sushin maistamista


Ainakin 10 lintupelkokohtausta. Nähtiin nimittäin pelikaaneja, riikinkukkoja, emuja, papukaijoja ja jotain hölmöjä kalkkunoita!


0 nähtyä tarantellaa

2 kuukautta yhdessä oloa ja unelmien toteuttamista, monta tuhatta euroa köyhempänä mutta en vaihtaisi hetkeäkään pois <3



 
 
  • 19.9.2021
  • 2 min käytetty lukemiseen

Hellouu taas Suomen päästä! Jetlag vähän ilmeisesti painaa vielä kun olen taas herännyt aamu kuudelta, mutta onpahan hyvin aikaa viettää rauhallinen aamu ennen hierontaa ja ripsihuoltoa! Kotona olo fiilikset on ihan jees, mutta toivoin saapuvani ihanaan keväiseen auringonpaisteeseen, mutta heti kotiin päästyä se vaihtui ihanaksi räntäsateeksi ja harmaudeksi, jostain kumman syystä aloin jo miettiä mihin matkustaisin seuraavaksi.. Mulla odottaa kauheasti tekemistä täällä kotona, mutta en halua kuitenkaan luoda siitä mitään stressiä ja painetta, vaan teen asiat sillon kun on fiilistä niihin! Muutenkin ihan kiva laskeutua kevyesti tähän arkeen eikä elää liiallisen aikataulun kanssa!


Koko kahden kuukauden ajan on tuntunut todella hassulta ajatukselta, että meillä on täällä koti joka odottaa. Näin jälkeenpäin mietittynä olisin tehnyt tämän asian toisin - olisin ennen matkaa irtisanonut meidän kämpän, laittanut tavarat johonkin varastoon ja ollut kodittomana tämän ajan. Nyt olisi tavallaan ihana aloittaa ihan puhtaalta pöydältä, etsiä uusi koti ja aloittaa ihan uudenlainen arki. Toisaalta taas ihan kiva ajatus, että on koti joka odottaa, eikä tavarat pelkästään muuttolaatikoissa. Joulukuu oli muutenkin melko hektinen kuukausi, niin jos siihen väliin olisi pitänyt pakata kaikki kamat kasaan, niin olisin varmaan ollut rättiväsynyt tänne matkalle lähtiessä!



Mitä juttuja mä ajattelin tehdä tässä tulevina päivinä?


- Pesen loput pyykit. Onneksi viimeisessä Airbnb kämpässä meillä oli pesukone, joten pesin lähes kaikki vaatteet siellä ennen viimeiselle lennolle lähtöä. Matkalaukku on onnekseni jo purettu, olin kotiinpäästyä ihan innoissani purkamassa sitä, kun viimeiset kaksi kuukautta on saanut aina muutaman yön jälkeen pakata sen uudelleen! Nyt ei ihan hetkeen tarvitse ainakaan noin suurta määrää pakkailla :D


- Varaan ajan viimeiseen rokotukseen. Saatiin ennen matkalle lähtöä A- ja B-hepatiitti rokotteista kaksi rokotetta, joten nyt olisi tarkoitus ottaa vielä viimeinen pistos.


- Tänään tosiaan olisi tarkoitus mennä ripsihuoltoon ja hierontaan. Ihana päästä heti kotiinpaluttua laittamaan ripset takaisin ja hierontaan pitkän matkustamisen jälkeen!


- Lähteä lenkille ja salille. Balilla sairastumisen jälkeen mun liikuntaan ei ole kuulunut oikeastaan muuta kuin kaupungilla käveleminen ympäriinsä, niin odotan aika innolla että pääsen taas treenaamaan! (harmi vaan että nuo superliukkaat kadut ja räntäsade ei kauheasti inspiroi lähtemään sinne lenkille.. :D)


- Hoidan kevään blogiasioita - olen myös aika inspiroitunut tämän blogin suhteen joten postausideoita olisi kyllä tiedossa! Kamera lähtee vaan tänään huoltoon ja toivon, ettei se viipyisi siellä liian pitkään..


- Alan myös perehtymään siihen videokuvailuun, nyt kun meillä on ainakin kuvauskalusto tämän suhteen kunnossa! (ehkä nyt kun oma kamera on huollossa niin on pakko napata tuo uusi Gopro testattavaksi?)


- Teen kotona kevätraivauksen ja heitän kaikki turhat jutut kirppikselle! Ehkä kirppisrahoilla sitten voisin hankkia kauan haaveileman varsi imurin tai rahin vaatehuoneeseen?


- Tuon raivauksen lisäksi haluaisin taas saada järjestystä parempaan kasaan ja sitä varten on varmaan käytävä pienellä Ikean reissulla.


- Alan suunnittelemaan seuraavaa matkaa joka starttaa kesäkuussa, jee!!






 
 
bottom of page